dav
*grilleti*grill*

Perjantai eli eilinen oli mitä kesäisin, vallan valkoisessa lyhythihaisessa kesäpaidassa saattoi hilpaista pihalle. Saipa moinen kesäisä sää toki ihmisen jopa grillaamaan, ja yllä onkin kuva lopputuloksesta. Annos sisältää pekoniin käärittyjä yrtti-vsipulikanoja, meksikolaistyylisesti maustettua grillijuustoa, grillattua maissia ja parsaa sekä salaattia ja ranskankermapohjaista kastiketta. Salaatti oli erinomaisen hyvä, ehkä siksi että kulhon pohjalle laitoin hienoksi silputun pienen punasipulin sekä noin saman verran pieniä kesäkurpitsakuutioita. Nämä maustoin sitten balsamicolla, hunajalla, suolalla ja pizzamyllystäkin taisin myllätä, ja jätin hetkeksi tekeytymään ennekuin rupesin kasaamaan muuta salaattiainesta päälle. Oli kuulemma erinomaisen hyvää vaikka salaattini toki aina ovat hyviä 🙂 Myös tuo kastike, eli joku ehkä kevytranskankerma maustettuna vähän habanerokastikkeella ja vähän enemmän ketsupilla ja bbq-soosilla oli mainiota salaatin ja grillisettien kera.

Eilen oli myös aivan upea auringonlasku jälleen kerran. Otin siitä noin satatoista (no vähintään viisitoista) kuvaa mutta joudutte nyt tyytymään vain yhteen. Oli se taas niin piinallista kun taivas hehkui värejä mutta puhelimen kameraparka, joka ei ehkä ole edes markkinoiden huonoin, ei se vaan pysty niitä vangitsemaan.

dav
uuh aah ooh

Entäs tänään sitten? No sää on olut hiukan viileämpi mutta myös hiukan aurinkoisempi kuin eilen, eli eihän se auttanut kuin lähteä päiväkävelylle. Siinä hötäkässä kamera taas lauloi jonkun verran, uskokaa tai älkää 😀

dav
ping
Ensimmäiseksi käytiin Tarmolla vähän jänniä juttuja kuten tillimäskiä löytämässä, ja sieltä tarttui mukaan myös kevään ensimmäinen jäätelö.
dav
vesitorni

Ja sitten koko reissun kohokohta, ratikkakiskot 🙂

dav
öönöön, kiskoo, kiskoo

Siinä ne nyt on, puksuti puksuti kohta pääsee ratikalla ihan kohta 🙂

dav
no tokkiisa

Kävelyn jälkeen helposti jo onkin nälkä joten ei kun lounaan tekoon. Olin joskus siellä intternetsissä nähnyt tälläisestä ruoasta kuvan, tarkempia muistikuvia ei ollut joten balkaninnakkia pätkiksi ja spagettia vaan läpi tunkemaan. Ei se ollut kovin vaikeaa, mutta ei helppoakaan. Ei ne siellä nakin sisässä mene oikein suoraan vaikka kuinka haluaisi ja törmäilevät toisiinsa ja mitä lie kaikkea.
Kattilaan ne menivät kuitenkin (vaati suhteellisen tai suhteettoman ison kattilan ruoan määrään nähden) ja tämä lastenruoka tarjottaisi kai ketsupin kanssa mutta ei se meikälle sovi ihan niin vaan jotain ketsuppia huitoa ruoan päälle, ei. Silppusin taas yhden pienen sipulin ja myös yhden valkosipulinkynnen hienoksi ja hiukan kuullotin niitä kattilan pohjalla jamieoliverissa. Sitten heitin päälle bbq-ketsuppia ja vettä ja keittelin tätä lientä että sipulit siellä varmasti meheviksi kypsyivät ja liika vesi pois haihtui. Maustoin ripauksella sokeria, tilkalla soijakastiketta ja rreeeilulla kädellä käännellyllä pippurimyllyllä. Oli hyvää. Aika varmasti teen tämäntyylistä ketsuppikastiketta toistekin. Eihän tuossa tartte kuin löytää hyvä ketsuppi niin muuten tuo tulee melkein itsestään. Marketin halvimmasta en suosittele kokeilemaan. Poppamiehen siratsakepsutti voisi toimia, oiskohan sitä jo tullut lisää lähikauppaan. Tilkka bbq-soosia vaan lisäksi jos ei satu valmiiksi sitä makua ketsupin seassa olevan.
Ensi kerralla ehkä vaan keitän spagetit spagettina, paahdan nakit pannulla tai uunissa ja tarjoan ketsuppikastikkeen kera 🙂 Toimihan tuo noinkin, helppo oli syödä esimerkiksi kun nakkiin kiinni iskemällä tuli pastaakin mukana. Pastan määrä oli suhteessa kuitenkin aika vaatimaton, ehkä ne ois täyspitkinä pitänyt tunkea tai jotain…

nfd
nam

Iltapäivä onkin mennyt urheilu vai kulttuuri, kulttuuri vai urheilu -tyyppisessä jahkailussa. Sisällä telkkarissa ois jää kiakkoamista, parvekkeella taasen Lord Arthur Savile’s Crime and Other Stories, ja muitakin tarinoita tosiaan.
Ja D-vitamiinia.

dav
jooo

Advertisement

Leave a Reply

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s