IMG_20180419_224713.jpg
ihan ensimmäinen kuva löydöistä

Kappas ja kuinka ollakaan, tänään oli sekä aurinkoinen kevätpäivä että uffilla tasarahapäivä. Lähdin siis ostoksille, ja olin niin rohkea että skippailin pihalle ihan ilman takkia kun ymmärsin että olisi niin lämmintä. Ja olikin, ei lainkaan palellut matkalla ostarille. Takittomuutta ei kuitenkaan varsin kauaa kestänyt sillä ihan ensimmäinen kolttu jota kättelin siellä kirpparilla oli vaaleanpunainen samettitakki ja nopean sovituksen jälkeen päätin että jooo tästä tulee minun takki 🙂 Pitemmän harhailun, sovittelun, säätämisen ja pohdiskelun jälkeen pääsin ulos sieltä lopulta takin lisäksi kaksien housujen ja kahden paidan kanssa. Uusi takki päälle ja eteenpäin. Pitkälle en lopulta ehtinyt ennekuin kuin muistin että keväisempää huiviahan sitä oltiin myös vailla, joten takasin siis tsekkaamaan myös huivilaarit. Toisella käynnillä löysin hienon sinisen huivin joka sopii hienosti vaaleanpunaiseen takkiin ja luultavasti myös aiemmista jorinoista tuttuun vaaleanruskeaan takkiin. Sen lisäksi tarttui myös yksi kirja, yllätys yllätys 🙂 Koko homma oli siis lopulta melkoinen suksee: kaikki ostokset mahtuivat laukussa olleeseen kangaskassiin (tai päälle) enkä poistunut lopulta paikalta kuin 11,20 köyhempänä. Tosin matkalla löysin maasta siideripullon josta sai sen 20c jonka se kirja maksoi joten vain 11e köyhempänä 🙂

Ostaminen oli siis helppoa, löytöjen valokuvaaminen lienee paljon vaikeampaa.
Ruoan kuvaaminen on suhteellisen helppoa vaatteiden kuvaamiseen verrattuna. Tämä on minulle ja puhelimelleni jatkuva murheenkryyni. Ongelmia tuntuu olevan useita. Esimerkiksi se aiempi vaaleanruskea ja nyt tämä vaaleanpunainen kevättakki, molempien sellainen “aito ja oikea” värisävy tuntuu todella hankalalta vangita kuvaan.


Tässä sama takki ja sama huivi illustroimassa väriongelmaa.
Eka väri näyttää parhaalta ja vika on ihan väärä, toki vaaleenharmaa samettitakki vois olla kanssa kiva 😀
Myöskään takin tai muun vaatteen yleinen olemus ei jotenkin ole kohdallaan kun ne laittaa henkariin ja koittaa ottaa kuvan, toispuoleisesti roikkuvat siinä tai jotenkin näyttävät kummallisilta vaikka kuinka asettelisi…
Mustat vaatteet ovat sitten ongelma erikseen, niistä tuntuu olevan mahdotonta saada kuvaa joka kertoisi jotain muuta kuin että joo on se musta 🙂

Pääasiassa tämä on osaamattomuutta tietenkin, ja ehkä kameraväline voisi olla parempi, mutta jonkinverran on harjoittelun ja ideoinnin puutetta epäilemättä myös aiheuttamassa pulmia, joten ei muuta kuin kokeilemaan.
Päivän ostoksissa on mustat ja aika tummanruskeat housut, musta ja öehm mustavalkokuvioinen paita, sekä vaaleanpunainen takki ja sininen huivi 🙂
Katotaan millaisen kavalkadin saan niistä aikaan, ompahan ainakin blogi jossa julkaista harjoitelmia 😀

IMG_20180420_001119.jpg
mustissa housuissa on kukkabrodeeraus lahkeessa, siitä sai jonkunlaista kuvaa
Advertisement

Leave a Reply

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s