Uudenvuoden salaatit olivat hyviä ja tekivät kauppansa. Siinä hötäkässä jäi bloggailu kuitenkin. Kokkailu ei kuitenkaan ole jäänyt, kaikenlaista on puuhattu, ja kuviakin epäilemättä puhelin puolillaan joten latailenpa jotain tänne ja jorisen, kuten mulla on joskus sunnuntai-iltapäivisin tapana 🙂

Todettakoon että ihan viimeisimpinä aikoina on kovasti pyöryköity täällä.
On tehty itse broilerinjauhis-vaalea soijarouhepullia sulatejuustosydämellä ja sika-nautapyöryköitä kreikkalaisittain, on testailtu erinäisiä kauppojen valmiita liha- ja kanapyöryköitä, on tehty kasvijauhelihasta itse feikkilihapullia, on ostettu kaupasta valmiita feikkilihapullia ja falafelpyöryköitäkin meni äsken paketti pakkaseen kun tarralla löytyi 🙂
Täytyy sanoa että sekasyäjällä on oikein iloinen valintojen maailma, kun ei ole rajoitetta suuntaan eikä toiseen, ei sen pahemmin allergioita kuin terveydenhoidollisa ruokavalioitakaan, niin sitä voipi iloisesti sekoitella lihaa ja lihankorvikkeita samaan pullaan tai ainakin samalle lautaselle, ja olla joskus ihan ilman jompaakumpaakin 🙂 Voin kuvitella kuinka joku persu jossain oikein kihisee halusta huutaa mulle että olen sitten kamala hippi ja vihervassari ja ties mitä, kun jokaisessa pullassani ei olekaan 100% lihaa 🙂

Nyt kun kuvia laittelen niin huomaan että nepä uppautuu hitaasti ja ehdin jo hermostua. Kävin sitten keittiössä riisiä keittelemässä ja siellä sain idean että jospa niitä menisi useampi yhtä aikaa niin homma nopeutuisi, ja kas, sehän onnistui 😀


Tässä pari ravintola-annosta alkuvuodelta. Lätyin sisällä nyhtökanaa ja jotain vihanneksia, päällä mukava juustokastike jota olisi saanut olla ainakin tuplasti 🙂 Yksi SyöTampereviikkojen kympin annoksista. Tokassa kuvassa myös syötamperointia, siinä on jonkinlainen kanagyroslautanen jossa oli ties mitä aika paljon ja kanaa aika vähän 🙂 Näistä kahdesta tuo lättykana oli ehdottomasti parempi ja on tässä puhuttu että siihen paikkaan voisi mennä toisenkin kerran. Se on lisäksi veripalvelun vieressä joten siinä saisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla mäjäytettyä kivasti. Viimeisessä annoksessa oli poroa, ja aika hyvää poroa olikin. Lisukkeet eivät ihan viimeisen päälle olleet kuitenkaan.
Ravintolakatsauksemme päättyy tähän, ja nyt siirrymme kotikokkaustunnelmien pariin.
wp-1583081445023..jpg
Tässä on itsetehtyjä ja erittäin herkullisia kananugetteja, uunivihanneksia, mkaanlukien violettia kukkakaalia, josta sörsselin erikoinen värimaailma, sekä raejuustoa ja pikkutomaatteja.
Kananugetit on tosi hyvä ruoka kun ei syö sitä teollista massaa, vaan ottaa broilerin paistileikkeitä, yrittää parhaansa mukaan denitkaloida ne ja pilkkoa sopiviksi paloiksi, pyörittelee palat sitten jauho-mausteseoksessa (currya, garam masalaa ja sen sellaista, mikä nyt milloinkin sattuu venettä kelluttamaan), kananmunassa ja lopulta pankojauhoissa. Siistit ja tasakokoiset palat asettelin riviin uunipellille ja paistoin uunissa rapeiksi. Vähän epämääräisemmän näköisiä renskaleita paistelin pannulla. Molempi paistotapa tuotti varsin mainion lopputuloksen, kiitos the bf:n tekemän hyvän maustejauhoseoksen ja pankojauhojen tuoman rapeuden. The bf kehui parhaiksi nugeteiksi joita hän on ikinä syönyt, ja julisti että tästä lähtien on aina pidettävä broilerin paistileikkeitä pakastimessa ja pankojauhoja kaapissa. Pankojauhot on tietenkin kulutettu loppuun eikä siinä kaupassa josta ne mielestäni ostin ole muka niitä enää joten olen pienen pulman edessä.
Pitää jatkaa toiveikasta lähikauppojen tsekkailua, en jaksa jos sitä pitää ruveta keskustasta asti hakemaan.


Tässäpä onkin sitten erään sunnuntain ihmeruoka. Oli tarkoitus heittää paketti kanasuikaleita plus erinäisiä muita ruoka-aineita vuokaan ja tehdä joku simppeli uuniruoka. Meillä oli sitten lopulta kuitenkin kahden sijasta viisi syöjää ja rupesin jatkamaan sitä mm. soijarouheella ja ties millä, viiniä ja pari hedelmäkaramelliakin sinne meni ja ties mitä kaikkea. Lopputulos oli yllättävä hyvä ja sitä oli vallan riittävästi, mutta kaikki syötiin. Eräänlainen suksee siis tämäkin 🙂

Leave a Reply

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s