Ehkä tämä blogi tästä elpyy, taas tuntuisi olevan muutama kuva ja jotain sanottavaa.

Aloitetaan perjantain kokkailuista ja lauantain ruoasta. Tein ihan itse omin pikku kätösin meille perjantaina iltaruoaksi, noh, lautasellisen ruokaa. Ateriassa tuntui olevan parikin teemaa, ensinnäkin tuli tälläinen kesäruokaa talvella -meininki kun halusin käyttää jääkaapista kesän olemattomista grillailuista jääneet maissit ja grillijuustot. Sitten huomasin saavani outoa tyydytystä siitä että laitoin kaikkea yhden ja näinollen molemmat syöjät saivat puolikkaan kaikkea. Molemmille siis puolikas peruna, puolikas munakoiso, puolet sipulista, puolet maissintähkästä, puolet tomaatista, puolet grillijuustopaketista. Munakoiso ja peruna ja osa grillijuustotangoista uunissa, maissi, sipuli ja osa grillijuustoista sekä tomaatit paistinpannulla. Annoksen päälle hiukan hasselpähikinäsalamia ja kuvaamisen jälkeen vielä kermaviilipohjaista kastiketta. Oikein mukavaa, maissi ja grillijuusto/halloumi toimivat kyllä marraskuussakin. Maissia on helpompikin melkein paahtaa pannulla kun jyvät on irrotettu tähkästä. Grillijuustokin joskus tuppaa kuivahtamaan grillissä mutta pannulla oli helpompi saada sopiva rusketus sen pintaan 🙂

Alemmassa kuvassa on sitten lauantain ateria, johon minulla ei ollut juuri osaa eikä arpaa. The bf suikaloi sipulit hommaamallaan vihannesleikkurilla, pilkkoi kalkkunapihvit ties millä ja huiteli toisen maissintähkän maissit jääkaaapista, vihreitä vihanneksia pakasteesta ja purkin valmista madras curry soosia pantrykaapista. Yllättävän mausteinen soosi olikin, lähes ärhäkkä, vaikka meillä oli suhteessa soosiin noin paljon “sattumia” ja sen takia soosia piti jatkaa vedellä. Lisukkeena täysjyväohraa, toimi ihan hyvin vaikka vähän täysjyväriisiä olisin ehkä kaivannutkin 🙂

Tänään onkin taas sunnuntai, joka on tunnettu kokkailu- ja bloggailupäivä. Mut ei hätää, miulla oli jo valmiiksi suunnitelma. Näin joku päivä Jamien telkkarissa puuhaamassa jotain kiinnostavan oloista, kaivoin netistä kyseisen reseptin tarkempaa tutkailua varten ja päädyin nopeasti siihen että tätähän on kokeiltava.

https://www.jamieoliver.com/recipes/cheese-recipes/unbelievable-provencal-bake/

Resepti oli siis tuommottinen Provencen lettupaistos.

Tänään kummallista aamuteetä juodessani keskellä hämärää puolipäivää juttelin kaverin kanssa keittiöhommista ja siinä tuli puheeksi että kuivamuoniakin kannattaa syödä pois vaikka ne säilyvätkin ties miten kauan. Kerroin hänelle että olin ostanut vahingossa kuorimattomia auringonkukansiemeniä eikä ne kai oikein sovellu ihmisravinnoksi niin huitaisin sitten yks päivä ne parvekkeelta pihalle. Syökööt eläimet, tai itäkööt ja koittakoot kasvaa kukiksi, minä siirryn jo eteenpäin. Ja eteenpäinsiirtyessä siel kaapissa tuli vastaan taannoinen heräteostos, chiansiemenet.

siemeniä ja vettä

Tykkään siemenistä kovasti, pinjan, seesamin, unikon, kurpitsan, auringonkukan.. ainakin, varmaan muistakin 🙂 Joten miksei chiansiemenetkin sitten olisi herkkua, ajattelin varmaan. Ja unohdin ne kaappiin noin kuukaudeksi. Tänään sitten kaverin kanssa juttelusta insiproituneena rupesin googlettelemaan ja laitoin kokeeksi ruokalusikallisen niitä turpoamaan veteen. Useimpiin juttuihin jotka pälkähtää päähän saa kyllä googlettamalla (tai menemällä suoraan wikipediaan) nopeasti vastauksen. Tämä homma ei ollut ihan sellainen kuitenkaan, tärväsin ainakin vartin enkä meinannut tulla hullua hurskaammaksi. Reseptejä löytyi vaikka kuinka paljon, mutta halusin yleisempää tietoa enkä mitään tiettyjä reseptejä. Pakkauksessa lukee että päivässä ei pitäis syödä enempää kuin 1,5 rkl ja yleinen fakta tuntuu olevan että niitä ei pitäisi käyttää liottamattomana. Miksi tuo rajoitus on tärkeä, ja miksi tuo liotus on tärkeä, sepä ei meinannutkaan selvitä vartissa. Moni muukin on nopean googlauksen perusteella hämmentynyt. Liotuksen idea on ilmeisesti se että nämä turpoavat ja muodostavat geelimössön, eikä ole hyvä että se turpoaminen tapahtuisi vasta vatsassa, saati sitten matkalla sinne jossain ahtaammasa välikössä… Rajoituksessa on syynsä, voipi kai vaikuttaa vaikka miten, ei ole tutkittu tarpeeksi hyvin joten parasta varoa liikakäyttöä.

hyhmä

Noh, välillä sinne kauppaan ostamaan maitoa lettuja ja valkokastiketta varten (kts. Jamien resepti ylempää) ja sitten takaisin chiansiemenihmettelyjen pariin. Siemenet olivat toden totta muodostaneet ihmeellisen hyhmän veden kanssa. Tämä ominaisuus toimisi kai munan tavoin esim. leivonnassa. Useimmat reseptit olivat kuitenkin puuroja ja vanukkaita ja smoothieita, eikä moni ilmeisesti tykkää koko tuotteesta koska siitä tulee ällöttävä lima. Noh, itse en oikein syö vanukkaita, smoothieita ja puuroja enkä ole vegaani joten päätin tehdä omat johtopäätökseni.

Tein Provencen paistosta varten lettutaikinan ja lusikoin sinne sekaan ensin vähän tuota hyhmää, paistoin ja maistoin lettuja enkä edes huomannut niin pientä määrää joten laitoin lisää hyhmää. Letuista tuli hyviä ja chiansiemenet toivat niihin pientä rapsakkuutta. Etukäteishyhmän teko ja sen sekoittaminen lettutaikinaan oli ehkä aivan turhaa. Ensi kerralla voisi kokeilla laittaa yhden munan vähemmän ja ripauksen chiansiemeniä suoraan taikinaan.

lettutaikinaa
paistuu
valmista tuotetta

En siis ymmärrä miksi pitää ensin tehdä lima, etenkin jos se ällöttää. Kyllä näitä muutenkin luulisi voivan käyttää, etenkin juuri erilaisissa taikinoissa. Lettutaikinahomma on jo kokeiltu, seuraavaksi ehkä piirakkataikinaan puoli lusikallista siemeniä. Ja ehdottomasti lihamureketaikinaan. Jatkan kokeiluja ja koitan muistaa raportoida 🙂

Noh, kuten kuvista näkyy, letut tuli paistetuiksi chiakiemuroista huolimatta ja pääsin etenemään sipulikastikkeen tekoon. Siitä tuli kyllä basilika-sinappikastike…

Jamien reseptissä oli tuoretta persiljaa ja vissiin jotain muutakin, mutta ei tässä nyt ruvettu sellasisiin hienouksiin investoimaan, kun kaapissa oli iso purkki kuivattua basilikaa, ja sitähän ropsahti niin että valkokastikkeesta tuli viherkastike. Jamien reseptissä oli myös yksi teelusikallinen englantilaista sinappia. Minä laitoin sinappijauhetta vehnäjauhojen kanssa jo alussa, ja maisteltuani kastiketta kun se alkoi jo näyttää valmiilta totesin sen miedoksi ja makeaksi. Lisäsin Pöltsamaa Kangea ja Poppamiehen herkullista omenasinappia sekä suolaisuuden lisäämiseksi kasvisfondia ja kappas, ei ollut enää niin mieto (lue: mauton). Oli jo suorastaan sinappinen 🙂

Sitten olikin kaksi esivalmistelua vaativaa hommaa eli letut ja kastike plakkarissa ja päästiin rakentelemaan, joka on tälläisissä jutuissa aina se ehdottomasti hauskin osuus. Ainiin, Jamien reseptissä kaltattiin ja vekoteltiin tomaatteja ja tehtiin niille kaikenlaista, en mie oikein kuitenkaan jaksanut. Otin purkin tomaattimurskaa, lisäsiin siihen tilkan punaviinietikkaa ja tipan jotain muutakin ja sillä selvä. Ranskalaisia juustojakaan ei sattunut olemaan joten siinäkin sovellettiin, raastoin kerrosten väliin grana padanoa, ja joihinkin väleihin höyläsin hieman kotimaista cheddaria.

Rakentelu on tosiaan mielestäni hauskaa hommaa, siksi joskus teen tälläisiä vähän monimutkaisempia juttuja joihin tuhrautuu koko iltapäivä kun pitää keitellä sooseja ja viipaloida ja paahtaa vihanneksia ja tehä ties mitä kommervenkkejä että saa niitä oikeanlaisia rakennusaineita. Rakennellessa tarvitsisi kyllä sen assistentin joka hoitaisi valokuvauksen, mutta tämä blogi ei ole niin tuottava että moiseen olisi rahkeita, siispä kaikki kuvat olen hutaissut itse ja saalis on niinkin laiha kuin kaksi, ei siis pääse valitsemaan kiinnostavimman näköisiä, tai edes ottamaan sen onnistuneemman kahdesta samanlaisesta, on laitettava ne ainokaiset mitä on:

kinkkukerros odottaa juustoa ja koska juustoa pitää käsitellä puhtain käsin niin tässä välissä ehti just räppästä yhden valokuvan
loppukin vihreä sipulivalkosinappikastike on saatu sullottua vuokaan, kädet on pesty ja kuva otetaan että voidaan näyttää kaikille ja kysyä mahtuuko päälle muka vielä mozzarellaa

En uskaltanut tässä vaiheessa vielä heittää päälle mozzista. Tyrkkäsin vaan uuniin.

Jossain vaiheessa menin vilkaisemaan ja kappas, tuli käryä, oli vähän valunut yli laitojen ja uunin pohjalle (Jamien kuvassakin on muuten valunut yli selvästi, joten tämä on hyvä merkki!)

Siirsin vuoan uunipellille, revin päälle pallon mozzarellaa ja laitoin takaisin uuniin.

Jossain vaiheessa otettiin vaan ulos se ja sensijaan että the bf olisi malttanut antaa sen asettua että siitä olisi voinut jollain järkevällä työkalulla yrittää leikata paloja, niin siitä lapioitiin jollain äyskärillä ruokaa lautaselle ja ruvettiin maistelemaan.

Tämä oli oikein hyvää.

Sinappisuus oli kadonnut kaiken muun sekaan, basilikan määrä ei haitannut mitenkään, chiansiemeniä ei edes muistanut kukaan tässä vaiheessa, kaikki toimi hyvin. Kosteus ja rakenne varmaan olisivat asettuneet sopiviksi kun ruoan olisi malttanut antaa olla, ja olisi kyllä pitänyt olla tunkematta kaikkea loppua kastiketta siihen päälle, vähemmälläkin soosilla ois pärjätty! The bf otti lisää ja kehui kovasti, joten aika hyvä onnistuminen. Käryä kyllä tuli kun piti paistaa lettuja ja ylivuoto käryytti uunin pohjalla, ja lopulta kärysi vielä uuninpuhdistusaine, ja marraskuussa on suht vilakkaa tuulettella jatkuvia käryjä 🙂

Leave a Reply

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s