Täällä taas!

Olen viime aikoina lueskellut erään rouvan ruokablogia kiinnostuneena. Hän lienee aika hyvä kirjoittaja 🙂 Samalla on taustalla pyörinyt ajatus että palaisin omankin blogini pariin taas. Syksy lienee hyvää aikaa herätellä tälläistä harrastusta, kesäisempi ulkona ramppaaminen ja mahdollisesti myös ruoan kotiin tilaaminen saattaa vähetä kun illat pimenevät. Kaikenlaiset syysherkut lienevät sesongissaan kasvisosastolla, ja kirjoitteleminen on kiva harrastus itse kullekin. Siinä syitä jo kerrakseen 🙂

Viimeinen sysäys oli kun, vaikka tiesin paremmin, niin menin googlettamaan suolaisen pannarin reseptiä. Ei olisi pitänyt, taaskaan. Aivan linjatonta, neljää viittä eri reseptiä vilkuilin, ja munien määrä pellilliseen oli 2, 4, 5 tai 6. Maidon määrä oli jotain neljän ja kymmenen desin väliltä. Nesteen ja munien määrässä ja keskinäisessä suhteessa ei tunnu olevan oikein mitään selkeää linjaa tai suuntaviivaa. Neste oli kaikissa maitoa, mitään ajatustakaan ei suotu semmoiselle että maidon korvaisi esim. kasvisliemellä tai tomaattimehulla tai vedellä ja kermaviilillä tai millä tahansa. Kaikissa oli vain x desiä vehnäjauhoja. Ei sämpyläjauhoja, ei grahamia, ei ruista, ei leseitä, ei hiutaleita, siemeniä, mitään. En ymmärrä 🙂

Noh, olen tekemässä jääkaapin jämistä tänään pannaria ja kirjoittelen aiheesta tähän ehkä pitkänkin jorinan. Mittasin maidon, sitä on meillä nyt noin 450ml. Jos netin pannariohjeita olisi uskominen niin minun pitäisi ilmeisesti tehdä pieni ohut pannari tai juosta hakemaan lisää maitoa. Tai korvata maidon vähyyttä laittamalla kenties 7 munaa 😀 Noh, ajattelin nyt yksinkertaisesti jatkaa maitoa jääkaapin jämillä, ja tuoda samalla pannaritaikinaan makua.

Laitoin pieneen kasariin noin kaksi desiä vettä, ja kasarin kuumalle liedelle. Lorautin sekaan reilusti kasvisfondia ja mausteita, esimerkiksi:

jännyyslöytö jännäkaupasta suht hiljattain
jääkaapissa jo jonkun aikaa hieman unohduksissa ollut markettilöytö

Ja sitten lusikoin sekaan kahden eri tuorejuuston jämät sekä reilun lusikallisen cheddarin makuista sulatejuustoa jääkaapista. Sitten vaan kuumennetaan ja sekoitellaan että tuore/sulatejuustot liukenevat ja kaikki on muutenkin suloisen sekaisin. Sitten päätin että tilanne vaatii vielä yrttimeininkiä ja otin jotain rosmariini+muut yritit seosta, jyystin sitä morttelissa ja heitin päälle:

erittäin mausteista juusto-kasvislientä

Kuvassa näkyy tämä yrttiropsaus liemen pinnalla ennen sekoitusta 🙂

Maistoin sitä kun se oli vähän jäähtynyt ja totesin että makua on, todella runsaasti. Niinkuin pitääkin. Tämän kun vähän jäähtyneenä hulautin sitten lähes puoleen litraan maitoa, ja maistoin uudelleen, niin kappas, makua oli yhä mutta se oli merkittävästi paljon miedompaa jo. Tällä kikailla saat siis pannaritaikinaasi kunnon maun, kun teet kunnon makulientä sinne taikinan sekaan, ja lisäksi tuohon saa tosiaan vispattua monenlaisen juuston jämät (sellaiset jotka liukenevat kuumaan nesteeseen eivätkä niinkään raastu).

Muista nimenomaan maistaa. Ja ajattele samalla mitä olet laittamassa pinnalle, että joku harmonia säilyy. Jos pinnalle tulee runsaasti aurajuustoa ja meetvurstia, niin suolan kanssa on syytä olla varovaisempi kuin jos laitat runsaasti kasviksia ja mozzarellaa. Noista aineksista tulee mauton pannari ellei se liemi ole harkitun hyvä.

Ja tässä on se huikea etu että voi todellakin tehdä pannarin kotoa löytyvistä aineksista. vaikka maitoa olisi vain desi tai ei yhtään. Meillä ei läheskään aina ole maitoa ja tämmöisen pannarin idea ei lainkaan mielestäni ole se että sen takia on lähdettävä kauppaan hakemaan maitoa, ei ei. Idea on se että käytetään pois niitä aineita joita on. Jos on ruokakermaa, kermaviiliä, jogurttia, ranskankermaa, kookosmaitoa, porkkanamehua, lihalientä, fondeja, pestoja, kastikkeita, tahnoja… Niin käytä niitä, paljon enemmän saat niistä makua pannariisi kuin pelkästä maidosta johon on laitettu teelusikallinen suolaa.

Noh, eteenpäin!

Liemi oli siis valmiina, sitten kuiva-aineiden pariin. En leivo oikeastaan ikinä mitään mihin tulisi pelkästään valkoista vehnäjauhoa. Noh, syntymäpäiväkseni koitin kieltämättä tehdä suklaakakun, mutta siihenkin tuli kyllä siemeniä enemmän kuin valkoista jauhoa, joten ei sitäkään lasketa. En siis ikinä tee mitään “pullajauhopaistosta”. En myöskään pannaria.

Arvelin että tuohon liemen määrään ehkä noin 3dl jotain vilja/jyvä/siementuotteita voisi olla sopiva, ja mittasin aluksi sitä valkoista pullajauhoa noin puolitoista desiä, eli puolet määrästä, ja sitten aloin katselemaan mitä muuta kaapista tulee vastaan. Tuli kolmen viljan leseitä, niitä laitoin puolisen desiä, ja sitten rouheista sämpyläjauhoa, sitä laitoin noin desin. Tähän kannattaa mielestäni yksi desiä vehnäjauhoista korvata seoksella jotain muita juttuja, hiutaleita, leseitä, rouheita, jyviä, siemeniä, ruista, kauraa, mitä nyt sattuu löytymään. Pelkästä vehnästä saa mielestäni tylsän taikinan jossa ei ole makua, suutuntumaa eikä varmaan kummoisia ravintoarvojakaan. Siemeniäkin löytyi joten vähän chian ja pellavansiemeniä jauhoseokseen ja liemen sekaan visp.

“jauho”seos

Jauho-lese-siemen-maito-kasvis-juusto-mausteliemi pööpöilee nyt jääkaapissa sillä aikaa kun minä kirmaan kirjastolle. (Oletan siis että näitä taikinoita seisotetaan yleensä hetki siksi että jauhot turpoavat, joten munien sekoilulla ei ole kiire..) Sitten kun tulen niin vispaan x munaa sekaan ja rupean arpomaan mitä täytteitä/päällysteitä, mutta ainakin kaapissa on tarrakinkkua ja tarramozzisspallo, eikä vihanneksia saa unohtaa, joten oletettavasti sipuli-kinkku-tomaatti-mozzispannaria tulossa… remains to be seen.

Uusi vuosi lähestyy jälleen

Ja senpä takia tulin omaan blogiini etsimään vinkkejä pääkaupungin salaatin tekoon. Sitä kun tulee tehneeksi kerran vuodessa, niin ei aina muista oliko joku tosi hyvä kikka tai vinkki sen tekoon joka on jo unohtunut, tai tietenkin, mikä tärkeintä, onko jotain typeryyttä mitä pitää ehottomasti välttää 🙂 Ainahan voi keksiä uusia ideoita, mutta ois hyvä olla toistamatta menneitä virheitä 🙂 Ei mulla ole niin hienoa blogia josta voisi hakea tarkemmin mitään, ja löysin jotain mainintoja oliveroinnista mutta en tarkempaa selostusta.

Tänään kuitenkin kaupoille ja homma alkuun, huomennahan sitä olisi jo saatava naaman eteen joten pieni setti on tehtävä tänään jo valmiiksi asti, ja huomenna sitten lisää 🙂

Jospa nyt tällä kertaa koitan kirjoitella aiheesta, että on ensi vuonna olemassa lunttilappu.

Suunnitelman mukaan ainekset ovat osapuilleen seuraavanlaiset:

keitettyjä perunoita

keitettyjä (värikkäitä) porkkanoita

(puna)sipulia

omenaa

venäläistä hapukurk

pakasteherneitä

kinkkua

kanaa

keitettyä munaa

kapriksia

kastike itsetehdystä majoneesista ja jukurtista

koristeeksi, niin, sen näkee sitten.. oliivirenkaita, tuorekurkkua, pikkutomaatteja, punasipulia, persiljaa.. ?

Meillä on melkein kaikkea näistä aineista (paitsi perunaa ja omenaa) jo ennestään kaapeissa. Mutta en usko että on tarpeeksi. Jos tekee ison satsin niin kapriksia uppoaa, jos tekee ison satsin niin leivän päälle ei jää enää hapankurkkua.. jos tekee itse majoneesin ja keittää salaattiin munia niin munatkin käy vähiin. Kaikkea on siis ostettava vaikka kaikkea on jo. Typerä tilanne mutta ei haittaa. Kun tuota salaattia teen jääkaapin täyteen niin on vieraille tarjottavaa ja itselle syötävää pariksi päiväksi. Muutakin herkkua on ehkä kuitenkin tulossa tarjolle, the bf uhkasi ainakin tehdä nakkipiiloja 😀 Lisäksi jos piipahdetaan ravintolaherkkujen äärellä uudenvuodenpäivänä, niin ruoan laittamista, saati sen lisää ostamista ei tarvine harkita ennen ensi viikkoa.

Pakasteesta lähti juuri äsken jäistä kanaa suoraan pannulle ja mausteita päälle, eli homma on käynnissä!

sinappijauheisessa mausteliemessä kypsymistä

Kanat siis lähinnä kiehuvat mausteliemessä kypsiksi, mitään rasvaa en ajatellut tässä vaiheessa lisätä, makua vain. Tämä salaatti saa täyteläisyyttä kyllä kastikkeesta, aineksia ei tarvitse rasvassa paistaa 🙂

Kaupassa käyty, uskoakseni aika paljon kaikkea ostettu. Ihan varma ei voi olla onko tarpeeksi kaikkea, mutta aina voi kirmata lähikaupasta lisää tai soveltaa. Kastikkeen loppuminen on kai se suurin vaara, mutta jos tekee tupla-annoksen majoneesia ja mulla on myös 500gr purkki jugurttia, niin ehkä saan sen verran kastiketta että ekaan satsiin riittää 🙂

Perunat ja porkkanat kiehuvat, tai eivät kiehu, tai kiehuvat yli. Tämä on se vanha tuttu ongelma joka olisi ollut hyvä löytää omista vanhoista postauksista ja välttää tänä vuonna 😀 Jos nyt vähän innostuukin, niin oisi parempi keittää kolme kattilallista vähän vajaampia kuin kaks ihan täyttä jotka ei oikein kiehu tai sitten kuohuu yli. Prkl. Telkkarissa mielenkiintonen dokkari ja jatkuvasti on hypättävä keittiössä nostelemassa kansia, säätämässä lämpöä, ottamassa pois vettä.. kuivaamassa liettä.

Geneeristä ruokakohinaa

isoja lihapullia naudanjauhelihasta, tomaattipyreestä ja mausteista, päällä vähän ruiskorppujauhoa
rapeakuorisia sämpylöitä, ite tein!
awesome kotikebab: kahden eri valmistajan kebablastuja, muusia, salaattia, kastikkeita
outo tapaus keittiössä eräänä iltana, vähän kun silmä vältti niin porkkana hyppäsi lattialle ja meni kolmeen osaan tuollai noin vaan!

Lihapullapaistos. Lämmin voileipä ilman leipää.

Tässä on siis sipulia ja jotain kaupallisia lihapullia ohueksi suikalointuna ja kerroksittain levitettynä ja vähän aikaa uunissa paistettuna. Sipuleja on sekä päällä että pohjalla, ja olisi voinut olla enemmänkin oikeastaan.

Tässä vaiheessa päälle munajuustoseosta jossa yksi muna riittää hyvin ja juustoja voi laittaa niin paljon kuin löytää ja jaksaa, mulla oli miedon goudan jämät, vähän cheddaria ja taisipa olla sulatejuuston jämät myös, ja pari kynttä valkosipulia paloiteltuna munajuustomäskin sekaan tietty.

Lisäpaistamisen jälkeen se on kaunista ja hyvää. Lähes parasta mitä kaupan valmiista lihapullista saa aikaan.

Olisi kuitenkin vähän yksipuolisen oloista, joten tein myös neljänviljan salaatin.

Pohjalla on lehdykkäseos, muistaakseni jääsalaaattia, rucolaa ja babypinaattia. Päällä on neljän viljan jyväseos jossa kanaliemessä keitettyjen jäähdytettyjen jyvien sekaan sekoitettu kurkkua, tomaattia, paprikaa, viinirypälettä, kaprista ja salaatinkastiketta. Toimii 🙂

Viinibistrosta iltaa.

Nakkipiirakka, oli tämän työnimenä. Sanoisin kuitenkin että kasvispiirakka. Noh, mietitään nimeä vielä ja pukataan reseptiä ilmoille.

Olen tehnyt ennenkin suolaisia piirakoita jollain marttareseptillä. Tarkoitan siis pohjaa. Täytteitä ei voi reseptin kanssa tehdä. Nyt kaksinkertaistin reseptin kun päätin samalla vaivalla tehdä pellillisen, niinkun ehdottomasti järkevää onkin.

Se oli kutakuinkin näin:

4dl jauhoja

2dl hiutaleita

2tl leivinjauhetta

1dl öljyä

2dl vettä

suola ynnä muut

Kuivat aineet sekaisin, kosteat aineet päälle, nopea sekoitus ja voila!

Mun tapauksessa jauhot oli jotain sämpyläjauhoseosta, laitoin lisäksi 1,5dl kaurahiutaleita ja puolisen desiä kolmen viljan leseitä sekä ropauksen chiansiemeniä. Ja leivinjauhetta, aromisuolaa ja kuivattua basilikaa. Puoli desiä oliviiöljyä ja puoli desiä sitä jotain muuta siinä vieressä. Ja vesi, ja sekaisin, ja taputtelin uunipellille ja pistin esipaistumaan.

Ei kannata kovin kauan esipaistaa, alkaa pullistua ja kuivua helposti jos ja kun on ohut, ja ohan se, ainakin joltain kohtaa. Tasapaksu on joskus negatiivinen juttu, mutta tälläisissä ois ihan kiva jos sais tasapaksua aikaan 🙂

Sitten päälle sopivankokoisiks paloiksi pilkotut täytteet. Ei kannata niitä esipaistaa, turhaa vaivaa ja sotkua ja tiskiä. Tähän tuli yksi sipuli, yksi omena, noin puolisen parsakaalia, ja jokunen kananakki, puolikas paprika ja emmentaaliraastetta suoraan pussista.

Nyt ollaan ensimmäisen kuvan kohdalla, otin siis kuvan mukavan näköisesti edistyvästä projektista ja rupesin sitten miettimään että mitenkäs mausteet. Näissä on usein vikana liian varovainen maustaminen, ainakin jos katselee netistä reseptejä. “Puoli teelusikkaa paprikajauhetta, kaksi kierrosta pippurimyllystä ja neljä kortta ruohosipulia, näistä tulee niin maistuva piirakka koko perheelle!” Lapset on tunnetusti nirsoja mutta millaisia ovat perheen aikuiset jos suuri määrä taikinaa, kasviksia ja jotain mietoa lihaa kuten kinkku tai nakki muuttuvat herkuksi pikku ripauksella jotain mietoa. Siihen en halunnut sortua joten ripottelin tuohon päälle hieman suolatonta lihamaustetta, mietoa chilijauhetta (lähinnä sitä paprikajauhetta siis) ja rouhin pippuriakin. Ja ripottelin vielä vähän lisää emmentaalia, mutta en paljoa.

Sitten tein kulhollisen munamäskiä päälle kaadettavaksi. Laitoin purkin ranskankermaa, purkin jotain kasvikermaa (linssi oli mainittu), kuohukerman jämät, neljä munaa ja ison lorauksen vasikanfondia ja vielä tilkkasen mietoa ketsuppimaista chilisoosia. Kuivamausteista valkkasin purkin jossa oli joskus ollut kapriksia mutta johon on nyt teipattu teksti “tacomauste”, en oikein tarkemmin muista millasta tacomaustetta olen siihen purkkiin laittanut mutta ajattelin että sopinee piirakkaan ja laitoin sitä ensin reilusti ja sitten vielä kaksi kertaa lisää. Lisäksi rouhin taas pippuria ihan runsaasti (vasta täytetty mylly, täytyyhän siihen äkkiä tehdä vähän tilaa) ja kai jotain muutakin kuivamaustetta vielä. Tätä mäskiä pitää vähän maistella että siinä on varmasti makua. Mullakin kun tässä täytteessä oli ihan hillitysti noita nakkeja ja hyvin rauhallinen määrä emmentaalia ja tuoreita vihanneksia erittäin reilusti niin eihän hommasta tule mitään ellei se päälle kaadettava mäski ole suolaista ja jonkun makuista.

Mäskin kaadettuani muistin savuporosulatejuuston jämät ja nykertelin siitä vielä nokareita piirakan pinnalle ja sitten uuniin. Noin puoli tuntia paistelin ja sitten se alkoi näyttää tuolta kuin viimeisessä kuvassa. Tökin kovasti puutikulla, tuntui melko valmiilta mutta pelailin varman päälle ja laitoin vielä uuniin jälkilämmölle. Viimeinen kuva kertoo mielestäni kohtuullisen hyvin että tästä tuli aika suksee. Pohja on rapean murea mutta pysyy leikatessa kasassa, ja on kypsää. Täyte miedohoko (kun niin vähän laitoin juustoa!) mutta ei suinkaan mauton, ja kasvisten omat maut pääsevät ehkä tässä paremmin esille kun juusto on jopa lähestulkoon taka-alalla. Ei mulla usein näin käy 😀

Seuraavaks voisi tehdä saman mutta erin, eli pohjaa ei paljoa kannata muuttaa mutta täytteitä ja päällystemönjää aina. Ensi kerralla vaikka lihatuotteet kokonaan pois ja juustojen määrään ja laatuun lisäpanostusta. Ja ensi kerralla ehdin tehdä salaatinkin kylkeen, nyt tämä hävisi kahteen syöjään niin vauhdilla ettei siinä ehtinyt edes kissaa sanoa. Ja itsekehu ja toisen kehu maistuivat piirakan lisäksi myös. Nyt on hyvä kuunnella jatsia ja maistella viiniä 🙂

Kappas vaan, taas on syöty ja kokkailtu

Ehkä tämä blogi tästä elpyy, taas tuntuisi olevan muutama kuva ja jotain sanottavaa.

Aloitetaan perjantain kokkailuista ja lauantain ruoasta. Tein ihan itse omin pikku kätösin meille perjantaina iltaruoaksi, noh, lautasellisen ruokaa. Ateriassa tuntui olevan parikin teemaa, ensinnäkin tuli tälläinen kesäruokaa talvella -meininki kun halusin käyttää jääkaapista kesän olemattomista grillailuista jääneet maissit ja grillijuustot. Sitten huomasin saavani outoa tyydytystä siitä että laitoin kaikkea yhden ja näinollen molemmat syöjät saivat puolikkaan kaikkea. Molemmille siis puolikas peruna, puolikas munakoiso, puolet sipulista, puolet maissintähkästä, puolet tomaatista, puolet grillijuustopaketista. Munakoiso ja peruna ja osa grillijuustotangoista uunissa, maissi, sipuli ja osa grillijuustoista sekä tomaatit paistinpannulla. Annoksen päälle hiukan hasselpähikinäsalamia ja kuvaamisen jälkeen vielä kermaviilipohjaista kastiketta. Oikein mukavaa, maissi ja grillijuusto/halloumi toimivat kyllä marraskuussakin. Maissia on helpompikin melkein paahtaa pannulla kun jyvät on irrotettu tähkästä. Grillijuustokin joskus tuppaa kuivahtamaan grillissä mutta pannulla oli helpompi saada sopiva rusketus sen pintaan 🙂

Alemmassa kuvassa on sitten lauantain ateria, johon minulla ei ollut juuri osaa eikä arpaa. The bf suikaloi sipulit hommaamallaan vihannesleikkurilla, pilkkoi kalkkunapihvit ties millä ja huiteli toisen maissintähkän maissit jääkaaapista, vihreitä vihanneksia pakasteesta ja purkin valmista madras curry soosia pantrykaapista. Yllättävän mausteinen soosi olikin, lähes ärhäkkä, vaikka meillä oli suhteessa soosiin noin paljon “sattumia” ja sen takia soosia piti jatkaa vedellä. Lisukkeena täysjyväohraa, toimi ihan hyvin vaikka vähän täysjyväriisiä olisin ehkä kaivannutkin 🙂

Tänään onkin taas sunnuntai, joka on tunnettu kokkailu- ja bloggailupäivä. Mut ei hätää, miulla oli jo valmiiksi suunnitelma. Näin joku päivä Jamien telkkarissa puuhaamassa jotain kiinnostavan oloista, kaivoin netistä kyseisen reseptin tarkempaa tutkailua varten ja päädyin nopeasti siihen että tätähän on kokeiltava.

https://www.jamieoliver.com/recipes/cheese-recipes/unbelievable-provencal-bake/

Resepti oli siis tuommottinen Provencen lettupaistos.

Tänään kummallista aamuteetä juodessani keskellä hämärää puolipäivää juttelin kaverin kanssa keittiöhommista ja siinä tuli puheeksi että kuivamuoniakin kannattaa syödä pois vaikka ne säilyvätkin ties miten kauan. Kerroin hänelle että olin ostanut vahingossa kuorimattomia auringonkukansiemeniä eikä ne kai oikein sovellu ihmisravinnoksi niin huitaisin sitten yks päivä ne parvekkeelta pihalle. Syökööt eläimet, tai itäkööt ja koittakoot kasvaa kukiksi, minä siirryn jo eteenpäin. Ja eteenpäinsiirtyessä siel kaapissa tuli vastaan taannoinen heräteostos, chiansiemenet.

siemeniä ja vettä

Tykkään siemenistä kovasti, pinjan, seesamin, unikon, kurpitsan, auringonkukan.. ainakin, varmaan muistakin 🙂 Joten miksei chiansiemenetkin sitten olisi herkkua, ajattelin varmaan. Ja unohdin ne kaappiin noin kuukaudeksi. Tänään sitten kaverin kanssa juttelusta insiproituneena rupesin googlettelemaan ja laitoin kokeeksi ruokalusikallisen niitä turpoamaan veteen. Useimpiin juttuihin jotka pälkähtää päähän saa kyllä googlettamalla (tai menemällä suoraan wikipediaan) nopeasti vastauksen. Tämä homma ei ollut ihan sellainen kuitenkaan, tärväsin ainakin vartin enkä meinannut tulla hullua hurskaammaksi. Reseptejä löytyi vaikka kuinka paljon, mutta halusin yleisempää tietoa enkä mitään tiettyjä reseptejä. Pakkauksessa lukee että päivässä ei pitäis syödä enempää kuin 1,5 rkl ja yleinen fakta tuntuu olevan että niitä ei pitäisi käyttää liottamattomana. Miksi tuo rajoitus on tärkeä, ja miksi tuo liotus on tärkeä, sepä ei meinannutkaan selvitä vartissa. Moni muukin on nopean googlauksen perusteella hämmentynyt. Liotuksen idea on ilmeisesti se että nämä turpoavat ja muodostavat geelimössön, eikä ole hyvä että se turpoaminen tapahtuisi vasta vatsassa, saati sitten matkalla sinne jossain ahtaammasa välikössä… Rajoituksessa on syynsä, voipi kai vaikuttaa vaikka miten, ei ole tutkittu tarpeeksi hyvin joten parasta varoa liikakäyttöä.

hyhmä

Noh, välillä sinne kauppaan ostamaan maitoa lettuja ja valkokastiketta varten (kts. Jamien resepti ylempää) ja sitten takaisin chiansiemenihmettelyjen pariin. Siemenet olivat toden totta muodostaneet ihmeellisen hyhmän veden kanssa. Tämä ominaisuus toimisi kai munan tavoin esim. leivonnassa. Useimmat reseptit olivat kuitenkin puuroja ja vanukkaita ja smoothieita, eikä moni ilmeisesti tykkää koko tuotteesta koska siitä tulee ällöttävä lima. Noh, itse en oikein syö vanukkaita, smoothieita ja puuroja enkä ole vegaani joten päätin tehdä omat johtopäätökseni.

Tein Provencen paistosta varten lettutaikinan ja lusikoin sinne sekaan ensin vähän tuota hyhmää, paistoin ja maistoin lettuja enkä edes huomannut niin pientä määrää joten laitoin lisää hyhmää. Letuista tuli hyviä ja chiansiemenet toivat niihin pientä rapsakkuutta. Etukäteishyhmän teko ja sen sekoittaminen lettutaikinaan oli ehkä aivan turhaa. Ensi kerralla voisi kokeilla laittaa yhden munan vähemmän ja ripauksen chiansiemeniä suoraan taikinaan.

lettutaikinaa
paistuu
valmista tuotetta

En siis ymmärrä miksi pitää ensin tehdä lima, etenkin jos se ällöttää. Kyllä näitä muutenkin luulisi voivan käyttää, etenkin juuri erilaisissa taikinoissa. Lettutaikinahomma on jo kokeiltu, seuraavaksi ehkä piirakkataikinaan puoli lusikallista siemeniä. Ja ehdottomasti lihamureketaikinaan. Jatkan kokeiluja ja koitan muistaa raportoida 🙂

Noh, kuten kuvista näkyy, letut tuli paistetuiksi chiakiemuroista huolimatta ja pääsin etenemään sipulikastikkeen tekoon. Siitä tuli kyllä basilika-sinappikastike…

Jamien reseptissä oli tuoretta persiljaa ja vissiin jotain muutakin, mutta ei tässä nyt ruvettu sellasisiin hienouksiin investoimaan, kun kaapissa oli iso purkki kuivattua basilikaa, ja sitähän ropsahti niin että valkokastikkeesta tuli viherkastike. Jamien reseptissä oli myös yksi teelusikallinen englantilaista sinappia. Minä laitoin sinappijauhetta vehnäjauhojen kanssa jo alussa, ja maisteltuani kastiketta kun se alkoi jo näyttää valmiilta totesin sen miedoksi ja makeaksi. Lisäsin Pöltsamaa Kangea ja Poppamiehen herkullista omenasinappia sekä suolaisuuden lisäämiseksi kasvisfondia ja kappas, ei ollut enää niin mieto (lue: mauton). Oli jo suorastaan sinappinen 🙂

Sitten olikin kaksi esivalmistelua vaativaa hommaa eli letut ja kastike plakkarissa ja päästiin rakentelemaan, joka on tälläisissä jutuissa aina se ehdottomasti hauskin osuus. Ainiin, Jamien reseptissä kaltattiin ja vekoteltiin tomaatteja ja tehtiin niille kaikenlaista, en mie oikein kuitenkaan jaksanut. Otin purkin tomaattimurskaa, lisäsiin siihen tilkan punaviinietikkaa ja tipan jotain muutakin ja sillä selvä. Ranskalaisia juustojakaan ei sattunut olemaan joten siinäkin sovellettiin, raastoin kerrosten väliin grana padanoa, ja joihinkin väleihin höyläsin hieman kotimaista cheddaria.

Rakentelu on tosiaan mielestäni hauskaa hommaa, siksi joskus teen tälläisiä vähän monimutkaisempia juttuja joihin tuhrautuu koko iltapäivä kun pitää keitellä sooseja ja viipaloida ja paahtaa vihanneksia ja tehä ties mitä kommervenkkejä että saa niitä oikeanlaisia rakennusaineita. Rakennellessa tarvitsisi kyllä sen assistentin joka hoitaisi valokuvauksen, mutta tämä blogi ei ole niin tuottava että moiseen olisi rahkeita, siispä kaikki kuvat olen hutaissut itse ja saalis on niinkin laiha kuin kaksi, ei siis pääse valitsemaan kiinnostavimman näköisiä, tai edes ottamaan sen onnistuneemman kahdesta samanlaisesta, on laitettava ne ainokaiset mitä on:

kinkkukerros odottaa juustoa ja koska juustoa pitää käsitellä puhtain käsin niin tässä välissä ehti just räppästä yhden valokuvan
loppukin vihreä sipulivalkosinappikastike on saatu sullottua vuokaan, kädet on pesty ja kuva otetaan että voidaan näyttää kaikille ja kysyä mahtuuko päälle muka vielä mozzarellaa

En uskaltanut tässä vaiheessa vielä heittää päälle mozzista. Tyrkkäsin vaan uuniin.

Jossain vaiheessa menin vilkaisemaan ja kappas, tuli käryä, oli vähän valunut yli laitojen ja uunin pohjalle (Jamien kuvassakin on muuten valunut yli selvästi, joten tämä on hyvä merkki!)

Siirsin vuoan uunipellille, revin päälle pallon mozzarellaa ja laitoin takaisin uuniin.

Jossain vaiheessa otettiin vaan ulos se ja sensijaan että the bf olisi malttanut antaa sen asettua että siitä olisi voinut jollain järkevällä työkalulla yrittää leikata paloja, niin siitä lapioitiin jollain äyskärillä ruokaa lautaselle ja ruvettiin maistelemaan.

Tämä oli oikein hyvää.

Sinappisuus oli kadonnut kaiken muun sekaan, basilikan määrä ei haitannut mitenkään, chiansiemeniä ei edes muistanut kukaan tässä vaiheessa, kaikki toimi hyvin. Kosteus ja rakenne varmaan olisivat asettuneet sopiviksi kun ruoan olisi malttanut antaa olla, ja olisi kyllä pitänyt olla tunkematta kaikkea loppua kastiketta siihen päälle, vähemmälläkin soosilla ois pärjätty! The bf otti lisää ja kehui kovasti, joten aika hyvä onnistuminen. Käryä kyllä tuli kun piti paistaa lettuja ja ylivuoto käryytti uunin pohjalla, ja lopulta kärysi vielä uuninpuhdistusaine, ja marraskuussa on suht vilakkaa tuulettella jatkuvia käryjä 🙂

Bloggarin paluu! With a vengeance :)

iso nugetti?

En ehkä osaa enää blogata, mutta yritän silti. Blogi on sama vanha, mutta tämä editori on kaiketi uusi ja käyttö on vähän nihkeää näin aluksi. En kovin tarkkaan muista miten tämä systeemi aiemmin toimi mutta silti koen hapuilevani jotain entisiä juttuja joita ei ehkä enää ole. Mutta kai tää on kuin pyörälläajo.

Asensin äsken wordpressin puhelimeen, joka on taas suht uusi. Sieltä löytyi kuitenkin muutama syystä tai toisesta säästetty ruokakuva tältä syksyltä, joten uploadasin ne tänne jotta saan jotain jutuntynkää alkuun. Jos tässä vaikka elvyttelisi blogiharrastustaan. Aika tuntuisi otolliselta, no ei nyt sentään ihan uusille harrastuksille mutta vanhojen elvyttämiselle ja edistämiselle. So here we go!

Aloituskuvassa on mureketapaus. Murekemassa on tehty kalkkunanjauhelihasta, maustettu sopivilla mausteilla ja täytetty omenalla, sipulilla ja mozzarellalla. Koska motsista oli, ja ehkä sen päiväyskin oli jo lähellä. Sehän ei ole hyvä juusto tuohon tarkoitukseen, kun venyy ja sotkee. Mutta laitoin kuitenkin. Kaikki omena ei mahtunut sisälle mitenkään joten loput omenaviipaleet laitoin reunustamaan pötkälettä. Ne eivät riittäneet tietäenkään ympäröimään koko pötkälettä, joten otin porkkanan ja leikkasin siitäkin paloja ympärille, mutta sekin reunus jäi vähän vajaaksi. Keskelle tökkäsin reiän että kuumuus ja sen semmoinen pääsisi siitä ulos. Siihen oli sitten pakko pudottaa pakastimen pohjalta löytynyt kuivahtanut herne 🙂

Tämä on siis before- kuva. After-kuvaa ei ole ainakaan säästynyt, mahdollisesti jäänyt jopa ottamatta. Muistan kuitenkin että söimme tätä hyvällä ruokahalulla vaikka motsis venyi ja veeeenyiii. Se meni koko jötkäle yhdeltä istumallta kahden hengen voimin jonakin lokakuisena lauantai-iltana 😛🤪😋😋

Lokakuussa tein myös kahdesti nakkikeittoa, tässä kuva toisesta niistä. Ne olivat aika samantapaisia perusraaka-aineiltaan: juureksia, linssejä, kana/broilerinakkeja, sipulia, selleriä. Molemmat olivat oikein herkullisia, tämä on niistä ensimmäinen enkä tarkkaan enää muista mitä kaikkea maustetta laitoin tähän. Jälkimmäiseen tuli runsaasti sinappijauhetta joka teki (yhdessä vihreiden linssien kera) liemestä aika jännän näköisen ja värisen, mutta kattila tyhjeni varsin nopeasti joten jatkanen keittojen tekemistä näillä askelmerkeillä. Ostin näihin aikoihin myös kahdenlaista misotahnaa, joten keittoihin ja kastikkeisiin on viime aikoina usein saatu suola misotahnasta. Kenties tähänkin 🙂

Jossain vaiheessa syksyä innostuin myös parantamaan salaattieni laatua. Usein tulee tehtyä pastapohjaista salaattia, jossa tietyllä tapaa rajoitetusti vihanneksia, ja usein aivan liikaa kastiketta. Tässä on nyt rakennettu mahdollisimman monipuolinen salaatti jossa olisi ns. kaikkea. Paitsi pastaa 😀

Pohjana on öljyssä kevyesti paistettuja juureksia (porkkanaa ja palsternaakkaa, tai porkkaanaa ja persiljajuurta) ja parsakaalia. Jotain siemeniä paahdoin myös, luultavasti auringonkukan. Sitten on erilaisia tuoreita juttuja, kuten tomaattia, paprikaa, jäävuorisalaattia ja viinirypälettä. Pakasteherneitä ja kinkkusuikaleita näkyy jopa ihan kuvassakin aika selvästi, samoin keitettyä munaa. Mausteitakaan ei ole unohdettu, pippuria ja kenties yrttisuolaa yms. on ripoteltu annokseen.

Tämä olikin varsin onnistunut kokeilu, mutta tuon lautasen rakentamisessa meni kyllä aikaa melko kiitettävästi. Olisi kiva jos jaksaisi useammin rakennella tälläisiä salaattiannoksia, koska tämä oli oikein hyvää ja maukasta joten kastikkeeksi riitti vain nuo muutamat pienet tipat savuaiolia.

Juureksia, kaaleja, palkokasveja, siemeniä, vähän lihaa, vähän munaa, vähän kastiketta, tuoreita salaattivihanneksia, hedelmää ja mausteita. Siinä on siis oikeasti kaikkea paitsi juustoa 🙂 Joutuu kuitenkn näkemään jonkun verran vaivaa että saa prosessoitua kaikesta salaattiin sopivaa (juurekset pilkoin hyvin pieniksi kuutioiksi esim. että ne sai nopeasti paistettua) ja maustamiseen pitää kiinnittää huomiota jos haluaa vähentää salaatinkastikkeiden määrää mutta syödä maukasta salaattia. Silti, tuli hyvä mieli kun sain yhdelle lautaselle ns. kaikkea 🙂 Taisi olla ruokajuomana myös maukasta 🍷

Mitä alussa mainittuun pastaan tulee, niin en nyt onneksi aina laita pastaa. Pastan lisäksi salaatin pohjana tulee käytettyä myös ohraa, bulguria, kuskusta ja kvinoaa. Näitä kaikkia siis yhdistää se että ne säilyvät kuivakaapissa käytännössä loputtomiin, ja niistä on helppo rakentaa ruokaisa salaatti, kiehuvat sillä aikaa kun suikaloi vihanneksia. Usein keitän pastaa lukuunottamatta nuo pylpyrät kasvisliemessä ja vien parvekkeelle jäähtymään. Tämänkin tarkoituksena saada hyvänmakuista salaattia ilman desiä majoneesipohjaisia kastikkeita.

Juuresten ja kaalien ongelma on siis aika ilmeinen, ne nahistuvat jääkaapissa joten niitä ei voi ihan samaan tapaan olla aina varalla, ja vaikka joskus laitan salaattiin raakaa porkkanaa, ja hyvinkin usein raakaa kukkakaalia, niin mieluiten laittaisin kaikki juurekset sekä parsa- ja ruusukaalin salaattiin kevyesti paahdettuina. Juuresten ja kaalien pilkkominen ja paistaminen/paahtaminen on siis myös yksi suhteellisen iso työvaihe lisää. Ne toisaalta jäähtyvät hyvin nopeasti paistinpannulla tai uunipellillä, toisin kuin bulgur kannen alla kattilassa (en uskalla jättää kattilaa kansi auki parvekkeen pöydälle, nälkäiset linnut saattavat hyökätä).

Oli miten oli, aina kannattaa tehdä ja syödä salaatteja, ja aina kannattaa koittaa laajentaa omia salaattikuvioitaan. Monipuolisen salaatin tekeminen ei ole välttämättä hidasta ja vaikeaa, esim. palkokasvien suhteen elämä on helppoa kun pakasteherneet ja säilykelinssit ovat pilkkomatta ja kypsentämättä valmista salaattiainesta 🙂

uuniin menossa

Värikkään juuston tilanteita, joita oli ihan pakko valokuvailla runsaasti 🙂 Lauantai-iltana ihan vaan juustoilua, maanantai-iltana sitten juustoisa jämäpannari 🙂 Vihreä oli pestogoudaa ja sininen laventeligoudaa. Olisin halunnut pannarikuvat “tilettää” eli saada vierekkäin tai jotenkin yhteen. Ennen osasin sellaista, blogista löytynee todisteita. Mutta nyt ei lähde, ei sitten millään.

kalahommia

Kala-annoskuvakin on tallennettu. Lautasella oli huolellisesti medium-kypsennettyä kalaa, perunamuusia tai jotain perunamössöä, vihreitä vihanneksia ja viherpippurikastiketta. Oli niiiin maan hyvää, miksei sitä viherpippuria tule käytettyä useammin?

Riistalenkistä väsätty laiskan naisen ruoka eli syksyinen makkarapata. Oli aika tunkeminen että sain kaikki kasvikset sekä kokonaisen makkaralenkin sullottua punaiseen pataan, mutta sain, ja uunissa ne kypsyivät. Ihan syötävää, ja syödyksi tuli. Jäi harmittamaan että syksyiseen makkarapataan ei saanut laittaa sieniä, koska bf ja vammaisuus.

Syksyn keittiötrendeihin on tässä huushollissa kuulunut myös kaappien tyhjentely. Ylähyllyltä löytyi pussi kuivattuja herneitä jotka sitten saman tien nakkasinkin likoamaan ja seuraavana päivänä keittelin. Keittelin viisi tuntia, joista viimeiset kaks tuntia oli jo rasittavaa. Suuri osa herneistä on siinä vaiheessa jo enemmän tai vähemmän muhjuuntuneita, se muhju painuu pohjaan ja jämähtää sinne kiinni mikäli hommaa ei käy hämmentämässä. Kävin siis pari tuntia vartin välein hämmentämässä ja hämmentämässä lisää, mutta osa herneistä ei suostunut kypsymään, ei sitten millään. Aloin muistaa että sama hommahan se oli viime kerrallakin ja tämän takia sitä hernekeittoa ostetaan kaupasta valmiina. Kävin vielä netistä lunttaamassa kotilieden hernesoppaohjetta ja siinäkin annettiin ymmärtää että kolmen tunnin jälkeen alkais jo olla valmista.. no ei ollut, viidenkään tunnin jälkeen. Siellä vaan oli sellaista kiinteää ainesta. Soseutin lopulta puolet sauvasekoittimella niinkuin mieluusti teen hernarille, ja totesin että valmista on. Soppa oli kyllä hyvää, herneiden lisäksi siihen tuli runsaasti sinappijauhetta, kanaliemikuutioita, ankanrasva-öljyseoksessa kevyesti paistettua sipuli-selleri-vakosipuliseosta sekä vaaleaa soijarouhetta ja tietysti pippuria ja erinäisiä mausteita. Ei siis ihan vegaaninen mutta melkein. The bfkin kehui että hyvää on.

Perinteisestihän hernariin tungetaan possun lapaa tai kinkkua tms. mutta tämän kokeilun perusteella itse ehkä jätän punaisen lihan hernarista kokonaan pois, jos nyt joskus vielä uskallan jaksaa sitä tehdä. Ankanrasvaa ei aina ole käytössä mutta broilerinkoipia löytyy kaupasta kuin kaupasta, semmoinen tai parikin kiehuisi kattilassa herneiden seassa mukavasti, sitten sen vois sieltä nostaa pois, irrotella ja silputa lihat ja kappas. Muuten ihan hyvä idea jota kokeilisin mieluusti, mutta mistä saa sellaisia herneitä jotka kypsyvät kaikki samaan tahtiin?

valkosipuliextravaganza

Tämmöistä herkkua sain viime viikonloppuna. Itse käkin sohvalla, join teetä ja katselin talviurheilua. The bf valmisti valkosipuliperunoita (hän hommasi itselleen sellaisen vihannesleikkurin jolla saa industrial style viipaleita), valkosipuli-yrttivoita, herneitä ja kaupan schnitzeliä. Tosi hyvää ja valkosipulista oli, kiitos!

Ja tälläistä pastaherkkua tein meille toissailtana. Hieman carbonaraesque kastikehässäkkä ja täysjyväspagettia. Suolaa ja pippuria oli hyvin runsaasti ja ruoka oli hyvin maistuvaa 🙂

Nyt on ruokakuvat puhelimesta tyhjennetty ja blogiharrastus tuutattu uudelleen alkuun, katsotaan säilyykö innostus ja mihin suuntaan tämä tästä lähtee 🙂

Stay tuned!

….aaand she’s back!

Uudenvuoden salaatit olivat hyviä ja tekivät kauppansa. Siinä hötäkässä jäi bloggailu kuitenkin. Kokkailu ei kuitenkaan ole jäänyt, kaikenlaista on puuhattu, ja kuviakin epäilemättä puhelin puolillaan joten latailenpa jotain tänne ja jorisen, kuten mulla on joskus sunnuntai-iltapäivisin tapana 🙂

Todettakoon että ihan viimeisimpinä aikoina on kovasti pyöryköity täällä.
On tehty itse broilerinjauhis-vaalea soijarouhepullia sulatejuustosydämellä ja sika-nautapyöryköitä kreikkalaisittain, on testailtu erinäisiä kauppojen valmiita liha- ja kanapyöryköitä, on tehty kasvijauhelihasta itse feikkilihapullia, on ostettu kaupasta valmiita feikkilihapullia ja falafelpyöryköitäkin meni äsken paketti pakkaseen kun tarralla löytyi 🙂
Täytyy sanoa että sekasyäjällä on oikein iloinen valintojen maailma, kun ei ole rajoitetta suuntaan eikä toiseen, ei sen pahemmin allergioita kuin terveydenhoidollisa ruokavalioitakaan, niin sitä voipi iloisesti sekoitella lihaa ja lihankorvikkeita samaan pullaan tai ainakin samalle lautaselle, ja olla joskus ihan ilman jompaakumpaakin 🙂 Voin kuvitella kuinka joku persu jossain oikein kihisee halusta huutaa mulle että olen sitten kamala hippi ja vihervassari ja ties mitä, kun jokaisessa pullassani ei olekaan 100% lihaa 🙂

Nyt kun kuvia laittelen niin huomaan että nepä uppautuu hitaasti ja ehdin jo hermostua. Kävin sitten keittiössä riisiä keittelemässä ja siellä sain idean että jospa niitä menisi useampi yhtä aikaa niin homma nopeutuisi, ja kas, sehän onnistui 😀


Tässä pari ravintola-annosta alkuvuodelta. Lätyin sisällä nyhtökanaa ja jotain vihanneksia, päällä mukava juustokastike jota olisi saanut olla ainakin tuplasti 🙂 Yksi SyöTampereviikkojen kympin annoksista. Tokassa kuvassa myös syötamperointia, siinä on jonkinlainen kanagyroslautanen jossa oli ties mitä aika paljon ja kanaa aika vähän 🙂 Näistä kahdesta tuo lättykana oli ehdottomasti parempi ja on tässä puhuttu että siihen paikkaan voisi mennä toisenkin kerran. Se on lisäksi veripalvelun vieressä joten siinä saisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla mäjäytettyä kivasti. Viimeisessä annoksessa oli poroa, ja aika hyvää poroa olikin. Lisukkeet eivät ihan viimeisen päälle olleet kuitenkaan.
Ravintolakatsauksemme päättyy tähän, ja nyt siirrymme kotikokkaustunnelmien pariin.
wp-1583081445023..jpg
Tässä on itsetehtyjä ja erittäin herkullisia kananugetteja, uunivihanneksia, mkaanlukien violettia kukkakaalia, josta sörsselin erikoinen värimaailma, sekä raejuustoa ja pikkutomaatteja.
Kananugetit on tosi hyvä ruoka kun ei syö sitä teollista massaa, vaan ottaa broilerin paistileikkeitä, yrittää parhaansa mukaan denitkaloida ne ja pilkkoa sopiviksi paloiksi, pyörittelee palat sitten jauho-mausteseoksessa (currya, garam masalaa ja sen sellaista, mikä nyt milloinkin sattuu venettä kelluttamaan), kananmunassa ja lopulta pankojauhoissa. Siistit ja tasakokoiset palat asettelin riviin uunipellille ja paistoin uunissa rapeiksi. Vähän epämääräisemmän näköisiä renskaleita paistelin pannulla. Molempi paistotapa tuotti varsin mainion lopputuloksen, kiitos the bf:n tekemän hyvän maustejauhoseoksen ja pankojauhojen tuoman rapeuden. The bf kehui parhaiksi nugeteiksi joita hän on ikinä syönyt, ja julisti että tästä lähtien on aina pidettävä broilerin paistileikkeitä pakastimessa ja pankojauhoja kaapissa. Pankojauhot on tietenkin kulutettu loppuun eikä siinä kaupassa josta ne mielestäni ostin ole muka niitä enää joten olen pienen pulman edessä.
Pitää jatkaa toiveikasta lähikauppojen tsekkailua, en jaksa jos sitä pitää ruveta keskustasta asti hakemaan.


Tässäpä onkin sitten erään sunnuntain ihmeruoka. Oli tarkoitus heittää paketti kanasuikaleita plus erinäisiä muita ruoka-aineita vuokaan ja tehdä joku simppeli uuniruoka. Meillä oli sitten lopulta kuitenkin kahden sijasta viisi syöjää ja rupesin jatkamaan sitä mm. soijarouheella ja ties millä, viiniä ja pari hedelmäkaramelliakin sinne meni ja ties mitä kaikkea. Lopputulos oli yllättävä hyvä ja sitä oli vallan riittävästi, mutta kaikki syötiin. Eräänlainen suksee siis tämäkin 🙂

Pitkästä aikaa…

…ajattelin vähän blogahtaa. Joulunvietosta kun on selvitty takaisin kotiin eilen, niin tänään sitä jo joutui ryntäämään kaupoille ostamaan aineksia uudenvuoden salaatteihin. The bf innostui kovasti ajatuksesta että on sekä perinteinen perunasalaatti että venäläinen salaatti tai salat Olivier tai pääkaupungin salaatti tai millä nimellä sitä nyt haluaakaan kutsua.. Tässä jutussa olkoot venäläinen salaatti. No, eipä minuakaan ollut vaikea innostaa oliverin salaatin tekoon (hah, siinä meni edellisen virkkeen linjaus heti kumoon) joten porkkanat ovat jo kiehumassa.
Sen verran on bloggailuharrastus ollut syrjässä että eihän mulla uudessa puhelimessa edes ollut wordpressiä, eli kuvan ottamisen jälkeen piti asentaa sekin. Eikä tää nyt ees niiiin uus puhelin ole. Säätöä se vaati, mutta:


Porkkana laitettu kiehumaan, porkkanat poimittu kattilasta ja pinottu jäähtymään, ja, mikä tärkeintä, kuvat ladattu blogiin! Ehkä tämä harrastus tästä elpyy vielä 🙂

Tänään onkin hyvin aikaa antaa blogille tekohengitystä kun ohjelmassa on vasta tuo juuresten keittäminen. Huomenna se suuri salaattishow sitten alkaa ja siinä menee useampi tunti, etenkin kun pitää taukoja ja tekee huolella. The bf on luvannut tehdä sinappi-valkosipulimajoneesia perinteiseen perunasalaattiin ja mango-habaneromajoneesia kanaoliveriin. Toivottavasti siitä on muutakin apua 🙂 Perunoiden, sipulien ja omenoiden kuoriminen on sitä nuivinta puuhaa, vaikeinta taitaa olla perunasalaatin teossa sen kastikkeen sekoittelu ja maistelu ja se lopullinen päätös että milloin se on valmista.. Siinä kun pitää olla tarpeeksi makua (mm. suolaisuutta) maustamaan ne ainekset jotka ovat suolattomia, ja sen pitää olla sen verran ohutta että sen saa helposti sekoitettua tasaisesti kaikkialle, mutta sen verran paksua ettei hommasta tule vetistä.

Perinteiseen perunasalaattiin tulee nyt perunaksi siikliä, lisäksi suolakurkkua, sipulia ja omenaa. Ostin jotain itselleni uutta suomalaista omenalajiketta, en ole omenaspesialisti mutta tänään yritin olla ja valitsin jotain jossa on “mausteinen, viinirypälemäinen” maku 😀 The bf valitsi kurkut, eli venäläisiä hapankurkkuja tietenkin. Sipuliksi tavallista keltasipulia, ja kastikkeeseen edellämainittua omatekoista majoneesia sekä turkkilaista tms. jugurttia ja mausteita. Ja koristeeksi päälle kapriksia. Siinäpä se.

Oliveriin tulee siiklien lisäksi noita kuvan porkkanoita, ehkä yksi omenoista jopa, myös kyseisiä suolakurkkuja, punasipulia ja selleriä, keitettyjä munia, pakasteherneitä ja kanaa. Sen koristeeksi voisi ajatella oliivia ja tuoretta kurkkua, kurkun tosin unohdin ostaa. Mutta eipä ole kuohariakaan vielä ostettu joten kyllä tässä tämän vuoden puolella on ainakin yksi kauppareissu vielä tehtävä 🙂 Eikä sitä tiedä tosiaan mitä ainesta mihinkin salaattiin missäkin muodossa. Esim. selleriä olen miettinyt raastaa perunasalaatin kastikkeeseen ns. mausteeksi, ja oliveriin ehkä jopa raaka-aineeksi hienona silppuna, oliivien kohtalo on vielä hiukan epäselvä mutta johonkin niitä tulee, se on varma, ainakin lisukkeeksi 🙂